Toinen Aikakirja 3
vanha testamentti
- 1 Salomo alkoi rakentaa Herran temppeliä Jerusalemiin isänsä Daavidin määräämälle paikalle, jebusilaisen Araunan puimatantereelle Morian vuorelle, missä Herra oli ilmestynyt Daavidille.
- 2 Salomo ryhtyi rakennustyöhön hallituskautensa neljännen vuoden toisessa kuussa.
- 3 Hän teki temppelille sellaiset perustukset, että sen pituudeksi tuli -- vanhan kyynäränmitan mukaan -- kuusikymmentä kyynärää ja leveydeksi kaksikymmentä kyynärää.
- 4 Temppelin edessä olevan eteishallin leveys oli sama kuin itse temppelin, kaksikymmentä kyynärää, ja sen korkeus oli kaksikymmentä kyynärää. Sen sisäseinät Salomo päällysti puhtaalla kullalla.
- 5 Temppelisalin hän vuorasi sypressilaudoilla, jotka silattiin parhaalla kullalla, ja hän kaunisti seinät palmunlehvä- ja köynnöskuvioin.
- 6 Hän koristeli temppelisalin kalliilla kivillä, ja kulta oli tuotu Parvaimista.
- 7 Temppelisali ja sen palkit, kynnykset, seinät ja ovet silattiin kullalla, ja seiniin kaiverrettiin kerubeja.
- 8 Sitten Salomo teki kaikkeinpyhimmän. Sen leveys oli sama kuin itse temppelin, kaksikymmentä kyynärää, ja sen syvyys oli samoin kaksikymmentä kyynärää. Hän käytti sen seinien päällystämiseen kuusisataa talenttia parasta kultaa.
- 9 Nauloihin oli käytetty viisikymmentä sekeliä kultaa. Myös ylempien tilojen seinät Salomo päällysti kullalla.
- 10 Kaikkeinpyhimpään hän teetti kaksi valettua kerubia, jotka silattiin kullalla.
- 11 Kerubien siipien pituus oli yhteensä kaksikymmentä kyynärää. Toisen kerubin toinen siipi oli viiden kyynärän mittainen ja ulottui temppelin seinään asti, ja toinen, samoin viiden kyynärän mittainen, kosketti toisen kerubin siipeä.
- 12 Myös toisen kerubin toinen siipi oli viiden kyynärän mittainen ja ulottui temppelin seinään, ja toinen, samoin viiden kyynärän mittainen, kosketti toisen kerubin siipeä.
- 13 Näin kerubien levällään olevien siipien pituudeksi tuli yhteensä kaksikymmentä kyynärää. Kerubit seisoivat kasvot temppelisaliin päin.
- 14 Väliverhon Salomo teetti sinipunaisesta, purppuranpunaisesta ja karmosiininpunaisesta villakankaasta ja hienoimmasta pellavasta, ja hän antoi kirjailla siihen kerubeja.
- 15 Temppelin edustalle Salomo teetti kaksi kolmenkymmenenviiden kyynärän korkuista pylvästä. Pylväänpäät olivat viiden kyynärän korkuiset.
- 16 Hän teetti pylväänpäihin ketjumaisia köynnöksiä, ja hän valmistutti myös sata granaattiomenakoristetta, jotka kiinnitettiin köynnöksiin.
- 17 Hän pystytti pylväät temppelin eteen, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle. Oikeanpuoleiselle hän antoi nimen Jakin ja vasemmanpuoleiselle Boas.
Toinen Aikakirja
vanha testamentti
- Toinen Aikakirja 1
- Toinen Aikakirja 2
- Toinen Aikakirja 3
- Toinen Aikakirja 4
- Toinen Aikakirja 5
- Toinen Aikakirja 6
- Toinen Aikakirja 7
- Toinen Aikakirja 8
- Toinen Aikakirja 9
- Toinen Aikakirja 10
- Toinen Aikakirja 11
- Toinen Aikakirja 12
- Toinen Aikakirja 13
- Toinen Aikakirja 14
- Toinen Aikakirja 15
- Toinen Aikakirja 16
- Toinen Aikakirja 17
- Toinen Aikakirja 18
- Toinen Aikakirja 19
- Toinen Aikakirja 20
- Toinen Aikakirja 21
- Toinen Aikakirja 22
- Toinen Aikakirja 23
- Toinen Aikakirja 24
- Toinen Aikakirja 25
- Toinen Aikakirja 26
- Toinen Aikakirja 27
- Toinen Aikakirja 28
- Toinen Aikakirja 29
- Toinen Aikakirja 30
- Toinen Aikakirja 31
- Toinen Aikakirja 32
- Toinen Aikakirja 33
- Toinen Aikakirja 34
- Toinen Aikakirja 35
- Toinen Aikakirja 36