Toinen Aikakirja 12
vanha testamentti
- 1 Kun Rehabeamin kuninkuus oli vahvistunut ja hänen valtansa vakiintunut, hän hylkäsi Herran lain, ja koko Israel seurasi häntä.
- 2 Kuningas Rehabeamin viidentenä hallitusvuotena Egyptin kuningas Sisak hyökkäsi Jerusalemia vastaan. Näin tapahtui sen vuoksi, että israelilaiset olivat luopuneet Herrasta.
- 3 Sisakilla oli mukanaan tuhat kaksisataa sotavaunua ja kuusikymmentätuhatta vaunusoturia, ja hän toi Egyptistä myös suunnattoman joukon libyalaisia, sukkilaisia ja nubialaisia sotilaita.
- 4 Hän valloitti Juudan linnoitetut kaupungit ja pääsi Jerusalemiin saakka.
- 5 Sisakin lähestyessä Juudan johtomiehet olivat kokoontuneet Jerusalemiin Rehabeamin luo. Profeetta Semaja tuli sinne ja sanoi: "Näin sanoo Herra: 'Koska te olette luopuneet minusta, minä luovutan teidät Sisakin käsiin.'"
- 6 Silloin Israelin johtomiehet ja kuningas nöyrtyivät ja sanoivat: "Herra antaa meille ansiomme mukaan."
- 7 Kun Herra näki heidän nöyrtyneen, hän puhui Semajalle näin: "Koska he ovat nöyrtyneet, minä en tuhoa heitä. Annan heidän juuri ja juuri pelastua, en anna vihani kohdata Jerusalemia, Sisak ei sitä hävitä.
- 8 Mutta he joutuvat hänen palvelijoikseen ja saavat oppia, millaista on palvella minua ja millaista on palvella vieraiden maiden kuninkaita."
- 9 Niin Egyptin kuningas Sisak hyökkäsi Jerusalemiin ja ryösti aarteet sekä Herran temppelistä että kuninkaan palatsista. Hän vei kaiken, myös kultaiset kilvet, jotka Salomo oli teettänyt.
- 10 Kuningas Rehabeam teetti niiden sijaan pronssikilvet ja uskoi ne palatsinsa ovea vartioivan henkikaartin päälliköille.
- 11 Aina kun kuningas meni Herran temppeliin, myös vartijat menivät sinne kilpiä kantaen, ja sitten he veivät kilvet taas henkikaartin huoneeseen.
- 12 Koska Rehabeam oli nöyrtynyt, Herran viha kääntyi hänestä pois eikä häntä kohdannut täydellinen tuho. Ja olihan Juudassa myös jotakin hyvää.
- 13 Kuningas Rehabeamin valta Jerusalemissa vahvistui, ja hän hallitsi siellä edelleen. Kuninkaaksi tullessaan hän oli neljänkymmenenyhden vuoden ikäinen. Hän hallitsi seitsemäntoista vuotta Jerusalemissa, kaupungissa, jonka Herra oli kaikkien Israelin heimojen keskeltä valinnut nimensä asuinsijaksi. Hänen äitinsä oli ammonilainen Naama.
- 14 Rehabeam teki sellaista, mikä on väärää, sillä hän ei palvellut Herraa koko sydämestään.
- 15 Rehabeamin ajan tapahtumat, ensimmäisestä viimeiseen, on kerrottu profeetta Semajan ja näkijä Iddon historioissa. Niissä on myös hänen sukuluettelonsa. Kaiken aikaa Rehabeam ja Jerobeam olivat sodassa keskenään.
- 16 Sitten Rehabeam meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Abia.
Toinen Aikakirja
vanha testamentti
- Toinen Aikakirja 1
- Toinen Aikakirja 2
- Toinen Aikakirja 3
- Toinen Aikakirja 4
- Toinen Aikakirja 5
- Toinen Aikakirja 6
- Toinen Aikakirja 7
- Toinen Aikakirja 8
- Toinen Aikakirja 9
- Toinen Aikakirja 10
- Toinen Aikakirja 11
- Toinen Aikakirja 12
- Toinen Aikakirja 13
- Toinen Aikakirja 14
- Toinen Aikakirja 15
- Toinen Aikakirja 16
- Toinen Aikakirja 17
- Toinen Aikakirja 18
- Toinen Aikakirja 19
- Toinen Aikakirja 20
- Toinen Aikakirja 21
- Toinen Aikakirja 22
- Toinen Aikakirja 23
- Toinen Aikakirja 24
- Toinen Aikakirja 25
- Toinen Aikakirja 26
- Toinen Aikakirja 27
- Toinen Aikakirja 28
- Toinen Aikakirja 29
- Toinen Aikakirja 30
- Toinen Aikakirja 31
- Toinen Aikakirja 32
- Toinen Aikakirja 33
- Toinen Aikakirja 34
- Toinen Aikakirja 35
- Toinen Aikakirja 36