Neljäs Mooseksen 27
vanha testamentti
- 1 Joosefin pojan Manassen sukuun kuuluvalla Selofhadilla oli viisi tytärtä; Selofhadin isä oli Hefer, tämän isä Gilead, tämän Makir, tämän Manasse. Tyttärien nimet olivat Mahla, Noa, Hogla, Milka ja Tirsa.
- 2 He tulivat Mooseksen, pappi Eleasarin, päälliköiden ja kansan eteen pyhäkköteltan ovelle ja sanoivat:
- 3 "Meidän isämme kuoli autiomaassa. Hän ei kuulunut siihen joukkoon, joka liittoutui Korahin kanssa Herraa vastaan, vaan hän kuoli oman syntinsä takia. Hänellä ei ollut poikia.
- 4 Pitäisikö isämme nimen kadota hänen sukunsa keskuudesta vain sen vuoksi, ettei häneltä jäänyt poikaa? Anna myös meille oma osuutemme maasta, samalla kun annat isämme veljille heidän osuutensa."
- 5 Mooses vei heidän asiansa Herran ratkaistavaksi.
- 6 Herra sanoi Moosekselle:
- 7 "Selofhadin tyttäret ovat oikeassa. Anna heille maata perintöomaisuudeksi ja erota heidän isälleen kuuluva omaisuus heidän omakseen, kun jaat maata heidän isänsä veljille.
- 8 Sano israelilaisille näin: Jos mies kuolee jättämättä jälkeensä poikaa, antakaa hänen omaisuutensa perinnöksi hänen tyttärelleen.
- 9 Ellei hänellä ole tytärtä, antakaa hänen omaisuutensa hänen veljilleen.
- 10 Ellei hänellä ole veljiä, antakaa hänen omaisuutensa hänen isänsä veljille.
- 11 Mutta ellei hänen isällään ole veljiä, antakaa hänen omaisuutensa hänen lähimmälle sukulaiselleen. Tätä oikeussäädöstä, jonka Herra on käskynään antanut Moosekselle, israelilaisten tulee noudattaa."
- 12 Herra sanoi Moosekselle: "Nouse Abarimin vuorelle, niin saat nähdä sen maan, jonka minä annan israelilaisille.
- 13 Sitä katseltuasi sinut otetaan isiesi luo, kuten otettiin veljesi Aaron.
- 14 Kun kansa Sinin autiomaassa kapinoi minua vastaan, te ette tarkoin täyttäneet minun käskyäni. Te ette pitäneet minua pyhänä kansan edessä silloin, kun annoitte veden virrata kalliosta." Tämä oli tapahtunut Meribat-Kadesin vesipaikalla.
- 15 Mooses sanoi Herralle:
- 16 "Oi Herra, Jumala, sinä jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, valitse israelilaisille päämies,
- 17 joka pystyy käskemään heitä ja johtamaan heitä kaikessa, mitä he tekevät. Muuten Herran kansa on kuin lammaslauma, jolla ei ole paimenta."
- 18 Herra sanoi Moosekselle: "Kutsu luoksesi Joosua, Nunin poika, jossa on oikea henki ja mieli, ja siunaa hänet panemalla kätesi hänen päänsä päälle.
- 19 Vie hänet pappi Eleasarin ja kansan eteen ja aseta hänet tehtäväänsä kaikkien nähden.
- 20 Siirrä häneen omaa voimaasi ja kunniaasi, niin Israelin kansa tottelee häntä.
- 21 Hän saa astua pappi Eleasarin eteen, ja Eleasarin tulee kysyä urimin avulla hänelle neuvoa Herralta. Tätä neuvoa Joosuan ja israelilaisten tulee noudattaa kaikessa, mitä he tekevät."
- 22 Mooses teki niin kuin Herra oli käskenyt. Hän kutsui luokseen Joosuan, vei hänet pappi Eleasarin ja kansan eteen,
- 23 pani kätensä hänen päälleen ja asetti hänet tehtäväänsä Herran antamien ohjeiden mukaisesti.
Neljäs Mooseksen
vanha testamentti
- Neljäs Mooseksen 1
- Neljäs Mooseksen 2
- Neljäs Mooseksen 3
- Neljäs Mooseksen 4
- Neljäs Mooseksen 5
- Neljäs Mooseksen 6
- Neljäs Mooseksen 7
- Neljäs Mooseksen 8
- Neljäs Mooseksen 9
- Neljäs Mooseksen 10
- Neljäs Mooseksen 11
- Neljäs Mooseksen 12
- Neljäs Mooseksen 13
- Neljäs Mooseksen 14
- Neljäs Mooseksen 15
- Neljäs Mooseksen 16
- Neljäs Mooseksen 17
- Neljäs Mooseksen 18
- Neljäs Mooseksen 19
- Neljäs Mooseksen 20
- Neljäs Mooseksen 21
- Neljäs Mooseksen 22
- Neljäs Mooseksen 23
- Neljäs Mooseksen 24
- Neljäs Mooseksen 25
- Neljäs Mooseksen 26
- Neljäs Mooseksen 27
- Neljäs Mooseksen 28
- Neljäs Mooseksen 29
- Neljäs Mooseksen 30
- Neljäs Mooseksen 31
- Neljäs Mooseksen 32
- Neljäs Mooseksen 33
- Neljäs Mooseksen 34
- Neljäs Mooseksen 35
- Neljäs Mooseksen 36