Raamattu OnLine

Nehemia 13

vanha testamentti

  1. 1 Kansalle luettiin tuona aikana Mooseksen lain kirjaa. Silloin huomattiin määräys, ettei ammonilaisia eikä moabilaisia saa milloinkaan päästää Jumalan seurakuntaan,
  2. 2 koska nämä kansat eivät aikoinaan suostuneet antamaan israelilaisille vettä ja leipää, vaan palkkasivat Bileamin kiroamaan heidät. Meidän Jumalamme tosin käänsi tämän kirouksen siunaukseksi.
  3. 3 Lain määräyksen kuultuaan israelilaiset erottivat pois joukostaan kaikki, joissa oli muukalaista verta.
  4. 4 Tätä ennen oli pappi Eljasib asetettu meidän Jumalamme temppelin varastokammioiden valvojaksi. Hän oli Tobian sukulainen
  5. 5 ja oli järjestänyt tämän käyttöön suuren huoneen, jossa oli aikaisemmin säilytetty ruokauhreja, suitsukkeita, temppelin astioita, vilja-, viini- ja öljykymmenyksiä sekä leeviläisten, laulajien ja portinvartijoiden osuuksia ja papeille kuuluvia antimia.
  6. 6 Tämän tapahtuessa minä en ollut Jerusalemissa, sillä Babylonian kuninkaan Artakserkseen kolmantenakymmenentenäkahdentena hallitusvuotena olin palannut hänen luokseen. Jonkin ajan kuluttua sain kuninkaalta luvan
  7. 7 lähteä jälleen Jerusalemiin. Kun näin, millaisen synnin Eljasib oli tehnyt järjestäessään Tobialle huoneen Jumalan temppelin alueelta,
  8. 8 suutuin kovasti ja heitin kaikki Tobian tavarat ulos huoneesta.
  9. 9 Sitten käskin puhdistaa huoneen ja siirrätin sinne takaisin Jumalan temppelin astiat, ruokauhrit ja suitsukkeet.
  10. 10 Sain myös tietää, että leeviläisille ei ollut luovutettu heidän osuuksiaan ja että temppelipalvelusta toimittavat leeviläiset ja laulajat olivat sen vuoksi siirtyneet maatiloilleen.
  11. 11 Vaadin johtomiehet tilille ja kysyin: "Miksi ette ole huolehtineet Jumalan temppelistä?" Sitten kokosin leeviläiset ja laulajat takaisin ja panin heidät jälleen hoitamaan tehtäviään.
  12. 12 Kaikki Juudan asukkaat toivat taas varastohuoneisiin kymmenykset viljasta, viinistä ja öljystä.
  13. 13 Varastohuoneiden valvojiksi määräsin pappi Selemjan, kirjuri Sadokin ja leeviläisen Pedajan sekä heidän avukseen Hananin, Sakkurin pojan, Mattanjan pojanpojan. Kaikkia heitä pidettiin luotettavina miehinä, ja heidän tehtävänään oli myös jakaa osuudet toisille leeviläisille.
  14. 14 Muista minua tämän vuoksi, Jumalani! Älä unohda, miten uskollisesti olen tehnyt työtä sinun temppelisi ja sen jumalanpalveluksen hyväksi!
  15. 15 Samoihin aikoihin näin joidenkin Juudan asukkaiden polkevan sapattina viinikuurnassa rypäleitä. Monet myös kuljettivat sapatinpäivänä aasien selässä Jerusalemiin viljakuormia ja toivat sinne viiniä, rypäleitä, viikunoita ja kaikenlaista muuta tavaraa. Minä varoitin heitä myymästä siellä tavaroitaan.
  16. 16 Eräät Jerusalemissa asuvat tyroslaiset toivat kalaa ja kaikenlaista kauppatavaraa ja myivät sitä sapattina juutalaisille.
  17. 17 Minä moitin Juudan ylimyksiä ja sanoin: "Kuinka uskallatte tehdä tällaista syntiä, että häpäisette sapatinpäivän?
  18. 18 Niin tekivät teidän isännekin, ja siksi Jumala on antanut meille ja meidän kaupungillemme kaikki nämä onnettomuudet. Hänen vihansa kohtaa Israelia entistä ankarampana, kun te ette pidä sapatinpäivää pyhänä."
  19. 19 Kun Jerusalemin porteilla alkoi sapatin aattona hämärtää, käskin sulkea portit ja kielsin avaamasta niitä ennen kuin sapatti oli päättynyt. Asetin omia palvelijoitani porteille valvomaan, ettei mitään tavaroita tuotaisi sapattina kaupunkiin.
  20. 20 Kaupustelijat ja tavaroiden myyjät yöpyivät pari kertaa Jerusalemin muurien ulkopuolella,
  21. 21 mutta minä varoitin heitä: "Miksi te vietätte yönne muurin juurella? Jos vielä kerran teette niin, käsken vangita teidät." Sen koommin he eivät tulleet sapattina.
  22. 22 Määräsin nyt, että leeviläisten oli puhdistauduttava ja mentävä vartioimaan portteja, jotta sapatinpäivä pidettäisiin pyhänä. Muista minua myös tämän vuoksi, Jumalani! Ole minulle armollinen suuren laupeutesi tähden!
  23. 23 Noihin aikoihin näin myös, että monet juutalaiset olivat ottaneet vaimoikseen asdodilaisia, ammonilaisia ja moabilaisia naisia.
  24. 24 Puolet heidän lapsistaan puhui asdodin kieltä tai jonkin muun kansan kieltä eikä osannut juudan kieltä.
  25. 25 Minä moitin ja soimasin näitä miehiä, muutamia jopa löin ja revin parrasta. Vannotin heitä Jumalan kautta: "Älkää antako tyttäriänne vaimoiksi muukalaisten pojille älkääkä ottako pojillenne tai itsellenne vaimoiksi muukalaisten tyttäriä!
  26. 26 Eikö Salomo, Israelin kuningas, tehnyt juuri tuollaista syntiä? Hänen vertaistaan kuningasta ei ollut muilla kansoilla. Jumala rakasti häntä ja asetti hänet koko Israelin kuninkaaksi, mutta muukalaisnaiset houkuttivat hänetkin tekemään syntiä.
  27. 27 Pitääkö nyt teistäkin kuulla, että olette tehneet tämän saman suuren rikkomuksen, hylänneet Jumalamme ja ottaneet vaimoiksenne muukalaisnaisia?"
  28. 28 Ylipappi Eljasibin pojan Jojadan pojista yksi oli horonilaisen Sanballatin vävy. Hänet minä ajoin pois luotani.
  29. 29 Älä unohda, Jumalani, miten he ovat tahranneet pappisviran ja pappien ja leeviläisten kanssa tekemäsi liiton!
  30. 30 Näin puhdistin kansani kaikesta vierasmaisesta. Järjestin myös pappien ja leeviläisten tehtävät ja palvelusvuorot
  31. 31 ja ilmoitin määräajat, jolloin polttopuut ja uutislahjat oli toimitettava temppeliin. Jumalani, lue tämä minun hyväkseni!