Raamattu OnLine

Joosua 17

vanha testamentti

  1. 1 Arpomalla määrättiin osuus myös Joosefin esikoisen Manassen heimolle. Makir, Manassen esikoinen ja Gileadin isä, oli urhoollinen soturi ja oli siksi saanut Gileadin ja Basanin.
  2. 2 Nyt myös muut Manassen heimon suvut saivat osuutensa. Nämä suvut olivat Abieserin, Helekin, Asrielin, Sekemin, Heferin ja Semidan suvut. Tässä olivat Manassen miespuolisten jälkeläisten suvut.
  3. 3 Mutta Selofhadilla, Heferin pojalla, jonka isänisä Gilead oli Makirin poika ja Manassen pojanpoika, ei ollut poikia vaan ainoastaan tyttäriä. Selofhadin tyttäret olivat nimeltään Mahla, Noa, Hogla, Milka ja Tirsa.
  4. 4 He tulivat pappi Eleasarin, Joosuan, Nunin pojan, ja päämiesten luo ja sanoivat: "Herra käski Mooseksen antaa meille perintöosan samoin perustein kuin miespuolisille sukulaisillemme." Ja Joosua antoi myös heille perintöosan Herran käskyn mukaisesti.
  5. 5 Manassen heimo sai kymmenen sukuosuutta lukuun ottamatta Gileadia ja Basania, jotka ovat Jordanin itäpuolella.
  6. 6 Näin Manassen suvun tyttäret saivat perintöosan miespuolisten sukulaistensa tavoin. Gileadin maa joutui Manassen muille jälkeläisille.
  7. 7 Manassen heimon alue ulottuu Asserin heimon alueesta Mikmetatin luo, joka on Sikemin lähistöllä. Sieltä sen eteläraja kulkee Jasubiin Tappuahin lähteelle.
  8. 8 Tappuahin alue kuuluu Manassen heimolle, mutta itse Tappuah, joka sijaitsee Manassen ja Efraimin heimojen välisellä rajalla, kuuluu efraimilaisille.
  9. 9 Tappuahista raja laskeutuu Kanan jokiuomaa pitkin länteen ja päättyy mereen. Manassen heimon varsinainen alue on jokiuoman pohjoispuolella. Lisäksi Manasselle kuuluu kaupunkeja jokiuoman eteläpuolelta, missä myös efraimilaisten kaupungit sijaitsevat.
  10. 10 Muuten jokiuoman eteläpuoliset maat kuuluvat Efraimin heimolle ja pohjoispuoliset Manassen heimolle. Lännessä rajana on meri. Pohjoisessa Manassen heimon alue ulottuu Asserin heimon alueeseen ja idässä Isaskarin heimon alueeseen.
  11. 11 Isaskarin ja Asserin heimojen alueelta kuuluvat Manassen heimolle Bet- Sean, Jibleam, rannikkokaistalla sijaitseva Dor sekä En-Dor, Taanak ja Megiddo, kaikki ympäristökylineen.
  12. 12 Mutta Manassen jälkeläiset eivät pystyneet saamaan haltuunsa näitä kaupunkeja, vaan kanaanilaisten onnistui pysyä asuinsijoillaan tällä alueella.
  13. 13 Kun israelilaisten voima kasvoi, he pakottivat kanaanilaiset verotyöhön mutta eivät hävittäneet heitä.
  14. 14 Joosefin heimon miehet sanoivat Joosualle: "Miksi annoit meille perintömaaksi vain yhden arpaosan, yhden maa-alueen, vaikka Herra on siunannut meitä ja tehnyt meistä suuren kansan?"
  15. 15 Joosua vastasi heille: "Kun te kerran olette suuri kansa ja Efraimin vuoristo on teille liian ahdas, niin menkää perissiläisten ja refalaisten metsiin ja raivatkaa sieltä itsellenne maata."
  16. 16 Joosefin heimon jäsenet sanoivat: "Vuoristosta ei löydy meille tarpeeksi tilaa, ja kaikilla tasangon kanaanilaisilla, sekä Bet-Seanissa ja sen ympäristökylissä asuvilla että Jisreelin tasangon asukkailla, on raudoitettuja sotavaunuja."
  17. 17 Joosua sanoi Joosefin jälkeläisille, Efraimin ja Manassen heimon miehille: "Te olette suuri kansa ja teillä on paljon voimaa. Te saatte enemmän kuin yhden arpaosan:
  18. 18 vuoristo on teidän. Se on metsäistä maata, mutta te voitte raivata sitä ja näin ottaa sen kokonaan haltuunne. Te saatte vielä kukistetuksi kanaanilaisetkin, vaikka heillä on raudoitettuja sotavaunuja ja vaikka he ovat voimakkaita."