Jesaja 32
vanha testamentti
- 1 Tulee aika, jolloin kuningas hallitsee vanhurskaasti ja ruhtinaat hoitavat tehtävänsä oikeuden mukaan.
- 2 Silloin jokainen heistä on kuin turvapaikka myrskyn tullen, kuin suoja rankkasateen puhjetessa, kuin virvoittava vesi aavikolla, kuin kallionjärkäleen varjo helteen uuvuttamassa maassa.
- 3 Silloin näkevien silmät eivät ole ummessa ja kuulevien korvat ovat avoinna kuulemaan.
- 4 Neuvottomien sydän saavuttaa tiedon, sammaltavien kieli oppii puhumaan selkeästi.
- 5 Enää ei houkkaa sanota kunnian mieheksi eikä lurjusta jalomieliseksi.
- 6 Sillä houkka puhuu houkan puheita, hänen sydämensä hautoo pahaa. Siksi hänen tekonsa ovat jumalattomia, hänen puheensa Herrasta ovat mieltä vailla. Se mies jättää nälkäisen nääntymään, janoisen hän jättää juomaa vaille.
- 7 Lurjuksella on katalat keinonsa, hän punoo juonia, valehtelee ja hyötyy köyhän kustannuksella, riistää puheillaan varattomilta oikeuden.
- 8 Mutta jalon miehen mielessä ovat jalot teot, hän pysyy lujasti hyvän puolella.
- 9 Nouskaa, te huolettomat naiset, kuunnelkaa minua! Kuulkaa, te itsevarmat tyttäret, pankaa mieleen, mitä minä sanon!
- 10 Vuosi vielä, vähän toista, ja te, nyt niin varmat, vapisette. Viininkorjuun aika on ohi, eikä hedelmien korjuuta tule.
- 11 Säikkykää, huolettomat, vaviskaa, itsevarmat! Riisukaa vaatteenne, vyöttäkää säkkivaate uumillenne,
- 12 lyökää surusta rintoihinne ihanien peltojen tähden, hedelmällisten viiniköynnösten tähden,
- 13 kansani viljelysmaiden tähden -- orjantappuraa ja ohdaketta ne silloin kasvavat - - ja kaikkien riemua tulvivien talojen tähden, koko ilakoivan kaupungin tähden.
- 14 Sillä palatsi jää autioksi, kohiseva kaupunki hylätään. Missä kohosi Ofelinkukkulan linna vartiotorneineen, siinä leviää ikuisesti rauniokenttä, villiaasien mielipaikka, karjalaumojen laidunmaa.
- 15 Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät.
- 16 Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä.
- 17 Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.
- 18 Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla.
- 19 Metsää kaatuu lakoon, kaupunkeja sortuu maahan,
- 20 mutta te onnelliset, te saatte kylvää kaikkialle, missä vesi kostuttaa maan, saatte päästää härkänne ja aasinne vapaasti kulkemaan laitumilla.
Jesaja
vanha testamentti
- Jesaja 1
- Jesaja 2
- Jesaja 3
- Jesaja 4
- Jesaja 5
- Jesaja 6
- Jesaja 7
- Jesaja 8
- Jesaja 9
- Jesaja 10
- Jesaja 11
- Jesaja 12
- Jesaja 13
- Jesaja 14
- Jesaja 15
- Jesaja 16
- Jesaja 17
- Jesaja 18
- Jesaja 19
- Jesaja 20
- Jesaja 21
- Jesaja 22
- Jesaja 23
- Jesaja 24
- Jesaja 25
- Jesaja 26
- Jesaja 27
- Jesaja 28
- Jesaja 29
- Jesaja 30
- Jesaja 31
- Jesaja 32
- Jesaja 33
- Jesaja 34
- Jesaja 35
- Jesaja 36
- Jesaja 37
- Jesaja 38
- Jesaja 39
- Jesaja 40
- Jesaja 41
- Jesaja 42
- Jesaja 43
- Jesaja 44
- Jesaja 45
- Jesaja 46
- Jesaja 47
- Jesaja 48
- Jesaja 49
- Jesaja 50
- Jesaja 51
- Jesaja 52
- Jesaja 53
- Jesaja 54
- Jesaja 55
- Jesaja 56
- Jesaja 57
- Jesaja 58
- Jesaja 59
- Jesaja 60
- Jesaja 61
- Jesaja 62
- Jesaja 63
- Jesaja 64
- Jesaja 65
- Jesaja 66