Apostolien Teot 11
uusi testamentti
- 1 Apostolit ja eri puolilla Juudeaa olevat veljet saivat kuulla, että muutkin kuin juutalaiset olivat ottaneet vastaan Jumalan sanan.
- 2 Kun Pietari sitten tuli Jerusalemiin, ympärileikatut veljet syyttelivät häntä
- 3 siitä, että hän oli vieraillut ympärileikkaamattomien luona ja aterioinut heidän kanssaan.
- 4 Silloin Pietari kertoi heille alusta alkaen, kuinka kaikki oli tapahtunut:
- 5 "Minä olin Joppen kaupungissa ja rukoilin. Silloin jouduin hurmoksiin ja näin näyn. Taivaasta tuli alas, aivan minun eteeni, ikään kuin suuri purjekangas neljästä kulmastaan kannateltuna.
- 6 Kun jäin katsomaan sitä, näin siinä kaikenlaisia maan eläimiä, nelijalkaisia, petoja ja matelijoita, sekä taivaan lintuja.
- 7 Ja minä kuulin äänen, joka sanoi: 'Nouse, Pietari! Teurasta ja syö!'
- 8 Minä vastasin: 'Ei, ei, Herra! En ole koskaan pannut suuhuni mitään epäpuhdasta tai kiellettyä.'
- 9 Silloin ääni taas puhui taivaasta: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.'
- 10 Tämä tapahtui kolmesti. Sitten kaikki temmattiin takaisin taivaaseen.
- 11 "Juuri silloin seisahtui kolme miestä sen talon eteen, jossa me olimme. Heidät oli Kesareasta lähetetty minun luokseni.
- 12 Henki sanoi minulle, että minun oli epäröimättä lähdettävä heidän mukaansa. Myös nämä kuusi veljeä lähtivät kanssani, ja niin me menimme sen miehen kotiin.
- 13 Hän kertoi meille nähneensä talossaan enkelin. Enkeli oli sanonut hänelle: 'Lähetä miehiä Joppeen noutamaan tänne Simon, toiselta nimeltä Pietari.
- 14 Hän puhuu sinulle, ja niiden sanojen voimasta sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi.'
- 15 Ja kun aloin puhua, laskeutui Pyhä Henki heihin niin kuin alussa meihin.
- 16 Silloin muistin, mitä Herra oli sanonut: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.'
- 17 Jos siis Jumala silloin, kun heistä tuli Herraan Jeesukseen uskovia, antoi heille samanlaisen lahjan kuin meille, mikä olin minä estämään Jumalaa?"
- 18 Tämän kuultuaan kaikki rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Jumala on siis avannut pakanoillekin tien kääntymykseen ja elämään."
- 19 Ne, jotka Stefanoksen surmaamisesta alkaneen vainon tähden olivat hajaantuneet, kulkivat Foinikiaan, Kyprokseen ja Antiokiaan saakka mutta eivät julistaneet sanaa muille kuin juutalaisille.
- 20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyproslaisia ja kyreneläisiä, jotka Antiokiaan saavuttuaan saarnasivat myös kreikkalaisille hyvää sanomaa Herrasta Jeesuksesta.
- 21 Herran käsi oli heidän tukenaan, ja suuri joukko ihmisiä kääntyi ja uskoi Herraan.
- 22 Tästä kantautui tieto Jerusalemin seurakunnalle, ja seurakunta lähetti Barnabaksen Antiokiaan.
- 23 Kun hän perille tultuaan näki, mitä Jumalan armo oli saanut aikaan, hän ilahtui ja kehotti kaikkia järkkymättä pysymään uskossa Herraan.
- 24 Hän oli hyvä mies, täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa. Yhä enemmän oli niitä, jotka liittyivät Herran omien joukkoon.
- 25 Barnabas lähti sitten Tarsokseen etsimään Saulia
- 26 ja löydettyään toi hänet Antiokiaan. Yhdessä he toimivat seurakunnan keskuudessa kokonaisen vuoden, ja suuri joukko ihmisiä sai heiltä opetusta. Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi käyttää opetuslapsista nimitystä kristitty.
- 27 Tuohon aikaan tuli Jerusalemista profeettoja Antiokiaan.
- 28 Muuan heistä, nimeltään Agabos, ilmoitti Hengen vaikutuksesta, että koko maailmaan oli tuleva suuri nälänhätä. Näin tapahtuikin Claudiuksen aikana.
- 29 Opetuslapset päättivät antaa avustusta Juudeassa asuville veljille, kukin varojensa mukaan.
- 30 Niin he tekivätkin ja lähettivät Barnabaksen ja Saulin viemään rahat seurakunnan vanhimmille.
Apostolien Teot
uusi testamentti
- Apostolien Teot 1
- Apostolien Teot 2
- Apostolien Teot 3
- Apostolien Teot 4
- Apostolien Teot 5
- Apostolien Teot 6
- Apostolien Teot 7
- Apostolien Teot 8
- Apostolien Teot 9
- Apostolien Teot 10
- Apostolien Teot 11
- Apostolien Teot 12
- Apostolien Teot 13
- Apostolien Teot 14
- Apostolien Teot 15
- Apostolien Teot 16
- Apostolien Teot 17
- Apostolien Teot 18
- Apostolien Teot 19
- Apostolien Teot 20
- Apostolien Teot 21
- Apostolien Teot 22
- Apostolien Teot 23
- Apostolien Teot 24
- Apostolien Teot 25
- Apostolien Teot 26
- Apostolien Teot 27
- Apostolien Teot 28