Toinen Mooseksen 5
vanha testamentti
- 1 Sen jälkeen Mooses ja Aaron menivät faraon luo ja sanoivat: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Päästä minun kansani viettämään minun juhlaani autiomaassa.'"
- 2 Farao kysyi: "Kuka on Herra, että minun olisi toteltava häntä ja päästettävä Israelin kansa menemään? Minä en tunne Herraa enkä aio päästää Israelia."
- 3 He sanoivat: "Heprealaisten Jumala on kutsunut meitä. Tahtoisimme lähteä kolmen päivän matkan päähän autiomaahan uhraamaan Herralle, Jumalallemme, ettei hän löisi meitä rutolla eikä miekalla."
- 4 Mutta Egyptin kuningas sanoi heille: "Miksi te, Mooses ja Aaron, tahdotte antaa israelilaisten laiskotella? Menkää tekemään päivätyönne!"
- 5 Farao jatkoi: "Sitä kansaa on maassa jo muutenkin liikaa, ja nyt te tahtoisitte vielä antaa heille vapaapäiviä!"
- 6 Samana päivänä farao käski sanoa israelilaisten voudeille ja päällysmiehille:
- 7 "Älkää enää antako kansalle olkia tiilentekoon kuten tähän saakka. Menkööt itse keräämään oljet!
- 8 Vaatikaa kuitenkin, että he tekevät saman tiilimäärän kuin tähänkin saakka, siitä yhtään tinkimättä. He ovat laiskoja, siksi he huutavat: 'Tahdomme mennä uhraamaan Jumalallemme.'
- 9 Miehet on pantava kovaan työhön, niin että heillä riittää tekemistä eikä aikaa jää valheiden kuuntelemiseen."
- 10 Voudit ja päällysmiehet menivät sanomaan israelilaisille: "Farao sanoo, ettei hän anna teille enää olkia.
- 11 Saatte itse hankkia oljet mistä löydätte, mutta päivässä tehtävien tiilien määrä ei saa vähentyä."
- 12 Kansa hajaantui pitkin Egyptiä keräämään viljankorsia tiilentekoa varten.
- 13 Mutta voudit hoputtivat heitä jatkuvasti ja vaativat heitä suorittamaan saman päiväurakan kuin silloin, kun he vielä saivat olkia.
- 14 Israelilaisten omat päällysmiehet, joita faraon voudit olivat asettaneet heitä johtamaan, joutuivat ruoskittaviksi, ja heille sanottiin: "Miksi ette eilen ettekä tänäänkään ole saaneet täyteen päiväurakkaanne?"
- 15 Silloin israelilaisten päällysmiehet menivät valittamaan faraolle ja sanoivat: "Miksi kohtelet näin meitä, palvelijoitasi?
- 16 Olkia meille ei anneta, mutta silti meitä vaaditaan tekemään ne tiilet! Meitä lyödään, ja syy on kuitenkin teidän."
- 17 Mutta farao sanoi: "Laiskoja te olette, laiskoja! Juuri siksi te pyydätte päästä uhraamaan Herralle.
- 18 Menkää heti työhönne! Olkia ette saa, mutta tiiliä teidän on toimitettava sama määrä kuin ennenkin."
- 19 Israelilaisten päällysmiehet käsittivät olevansa pahassa pulassa, kun kuulivat, ettei heiltä vaadittavaa päivittäistä tiilimäärää vähennetty.
- 20 Faraon luota lähtiessään he kohtasivat Mooseksen ja Aaronin, jotka seisoivat heitä odottamassa,
- 21 ja sanoivat heille: "Nähköön Herra teidän tekonne ja tuomitkoon teidät, koska olette saattaneet meidät faraon ja hänen väkensä vihoihin ja antaneet heidän käteensä miekan, jolla he tappavat meidät."
- 22 Mooses kääntyi jälleen Herran puoleen ja sanoi: "Herra, miksi tuotat onnettomuutta tälle kansalle? Minkä tähden lähetit minut?
- 23 Siitä saakka kun minä sinun käskystäsi menin puhumaan faraolle, hän on kohdellut tätä kansaa aina vain huonommin, etkä sinä ole tehnyt mitään kansasi pelastamiseksi."
Toinen Mooseksen
vanha testamentti
- Toinen Mooseksen 1
- Toinen Mooseksen 2
- Toinen Mooseksen 3
- Toinen Mooseksen 4
- Toinen Mooseksen 5
- Toinen Mooseksen 6
- Toinen Mooseksen 7
- Toinen Mooseksen 8
- Toinen Mooseksen 9
- Toinen Mooseksen 10
- Toinen Mooseksen 11
- Toinen Mooseksen 12
- Toinen Mooseksen 13
- Toinen Mooseksen 14
- Toinen Mooseksen 15
- Toinen Mooseksen 16
- Toinen Mooseksen 17
- Toinen Mooseksen 18
- Toinen Mooseksen 19
- Toinen Mooseksen 20
- Toinen Mooseksen 21
- Toinen Mooseksen 22
- Toinen Mooseksen 23
- Toinen Mooseksen 24
- Toinen Mooseksen 25
- Toinen Mooseksen 26
- Toinen Mooseksen 27
- Toinen Mooseksen 28
- Toinen Mooseksen 29
- Toinen Mooseksen 30
- Toinen Mooseksen 31
- Toinen Mooseksen 32
- Toinen Mooseksen 33
- Toinen Mooseksen 34
- Toinen Mooseksen 35
- Toinen Mooseksen 36
- Toinen Mooseksen 37
- Toinen Mooseksen 38
- Toinen Mooseksen 39
- Toinen Mooseksen 40