Job 30
vanha testamentti
- 1 Ja nyt he nauravat minulle, miehet, minua nuoremmat -- nuo, joiden isiä en pitänyt minään, en kelvollisina edes paimenkoirieni pariin!
- 2 Mitä hyötyä heistä olisi minulle? He ovat jo menettäneet voimansa,
- 3 he riutuvat puutteessa ja ankarassa nälässä, kaluavat kuivia varpuja autiossa maassa.
- 4 He keräävät pensaikosta suolaheinää, heidän leipänään ovat kinsterin juuret.
- 5 Ihmisten parista heidät on ajettu pois, niin kuin varasta heitä seuraavat vihaiset huudot.
- 6 He asuvat rotkojen rinteillä maakuopissa ja kallionkoloissa.
- 7 Piikkipensaiden keskellä he ulvovat, karhiaisten alle he sulloutuvat yhteen.
- 8 He ovat nimetöntä hylkyjoukkoa, piiskaniskuin heidät on karkotettu maasta.
- 9 Ja nuo ovat tehneet minusta pilkkalaulun! Heidän keskuudessaan minusta on tullut sananparsi.
- 10 He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana, sumeilematta he sylkevät minua päin kasvoja.
- 11 Jumala on katkaissut minun jouseni jänteen, hän on lannistanut minut. Siksi ei mikään heitä pidättele, kun he näkevät minut.
- 12 Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja.
- 13 He ovat katkaisseet minulta pakotien. Halukkaasti, apua pyytämättä he ajavat minua perikatoon.
- 14 He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon.
- 15 Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi.
- 16 Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois.
- 17 Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku.
- 18 Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua.
- 19 Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa.
- 20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua.
- 21 Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, rajusti sinun kätesi minua ravistelee.
- 22 Sinä nostat minut ratsaille tuulen selkään ja paiskaat alas, lyöt pirstoiksi.
- 23 Minä tiedän, että sinä viet minut kuoleman käsiin, paikkaan, mihin päätyy kaikki mikä elää.
- 24 Eikö raunioihin hautautunut kurkota kättään, eikö onnettomuuden uhri huuda apua?
- 25 Enkö minä itkenyt yhdessä kovaosaisten kanssa? Enkö minä surrut köyhien osaa?
- 26 Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys.
- 27 Sisälläni kuohuu, sydämeni ei rauhoitu, sillä jokainen päivä tuo vain tuskaa.
- 28 Suruvaatteessa minä kuljen, aurinkoa ei näy. Ihmisten keskeltä minä kohottaudun ja anelen apua.
- 29 Sakaalit ovat minun veljiäni, minun kumppaneitani kamelikurjet!
- 30 Minun ihoni mustuu ja lohkeilee, luitani korventaa kuumeen polte.
- 31 Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä.