Hoosea 10
vanha testamentti
- 1 Israel oli kukoistava viiniköynnös, joka kantoi paljon hedelmää. Mitä runsaammin se tuotti hedelmää, sitä enemmän se rakensi alttareita. Mitä vauraammaksi maa tuli, sitä komeampia patsaita Israel pystytti.
- 2 Se luisui eroon Jumalasta, nyt se saa katua. Herra kaataa sen alttarit, lyö murskaksi sen patsaat.
- 3 Nyt he sanovat: "Meillä ei ole enää kuningasta, koska emme ole totelleet Herraa, mutta mitä hyötyä meillä enää olisi kuninkaasta!"
- 4 Tyhjiä ovat kuninkaat puhuneet, vannoneet väärin, tehneet liittoja. Mutta tuomio on versonut kuin myrkkykasvi pellon vaossa.
- 5 Bet-Avenin sonninkuvien vuoksi Samarian asukkaat joutuvat pelon valtaan. Kansa valittaa ja Samarian papit puhkeavat huutoon, sillä kaupungin loisto on mennyttä.
- 6 Kansa kaikkineen viedään Assyriaan, annetaan lahjana suurkuninkaalle. Efraim saa surkean lopun, Israelin suunnitelmat sortuvat.
- 7 Samaria ja sen kuningas tuhoutuvat, huuhtoutuvat pois kuin lastu aaltoihin.
- 8 Bet-Avenin uhrikukkulat hävitetään, sillä ne ovat olleet Israelille synniksi. Orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava niiden alttareilla. Ihmiset sanovat vuorille: "Peittäkää meidät", ja kukkuloille: "Kaatukaa meidän päällemme!"
- 9 -- Israel, sinä olet tehnyt syntiä Gibean päivistä asti, et ole yhtään muuttunut. Saat olla varma, että Gibeassa syttyy sota ja se tuhoaa vääryydentekijät.
- 10 Minä rankaisen sinua niin kuin katson oikeaksi. Kansat kokoontuvat sinua vastaan, sinut vangitaan kaksinkertaisen rikoksesi vuoksi.
- 11 Efraim oli kuin vankka hieho, puimaan opetettu. Kun tulin sen luo ja näin sen vahvan niskan, minä valjastin sen. Juuda kynti, Jaakob äesti.
- 12 Minä sanoin: "Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta! Raivatkaa itsellenne uudispelto! Nyt on aika etsiä minua, Herraa, minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen."
- 13 Mutta te olette kyntäneet jumalattomuuden peltoa, korjanneet vääryyden satoa, syöneet valheen hedelmää. Te olette luottaneet omiin neuvoihinne ja suureen sotajoukkoonne.
- 14 Teidän maassanne nousee taistelun pauhu, linnoituksenne tuhotaan niin kuin Salman tuhosi sodan päivinä Bet-Arbelin. Siellä äidit lapsineen ruhjottiin kuoliaaksi.
- 15 Samoin käy Betelille teidän määrättömän pahuutenne tähden. Aamunkoitteessa isketään kuoliaaksi Israelin kuningas.