Apostolien Teot 20
uusi testamentti
- 1 Mellakan laannuttua Paavali kutsui opetuslapset koolle ja puhui heille rohkaisevasti. Sitten hän hyvästeli heidät ja lähti kohti Makedoniaa.
- 2 Matkansa varrella hän kaikkialla rohkaisi uskonveljiä. Saavuttuaan Kreikkaan
- 3 hän viipyi siellä kolme kuukautta. Kun hän oli aikeissa jatkaa matkaansa meritse Syyriaan, hän sai kuulla juutalaisten salahankkeesta ja päättikin kiertää Makedonian kautta.
- 4 Hänen mukanaan lähtivät beroialainen Sopatros, Pyrrhoksen poika, tessalonikalaiset Aristarkos ja Sekundos, derbeläinen Gaios, Timoteus ja aasialaiset Tykikos ja Trofimos.
- 5 Nämä menivät edeltä ja odottivat meitä Troaksessa.
- 6 Me muut purjehdimme happamattoman leivän juhlan jälkeen Filippistä, ja viisi päivää matkattuamme saavuimme Troakseen heidän luokseen. Viivyimme sitten siellä viikon ajan.
- 7 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka.
- 8 Ylimmän kerroksen huoneessa, jossa olimme, paloi monta lamppua.
- 9 Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta.
- 10 Mutta Paavali meni alas, painautui häntä vasten, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, hän on hengissä."
- 11 Paavali palasi sitten yläkertaan, mursi leipää ja söi. Hän keskusteli opetuslasten kanssa vielä pitkään, aina aamunkoittoon saakka, ja lähti sitten.
- 12 Poika vietiin elävänä kotiin, ja kaikki olivat iloissaan ja rohkealla mielin.
- 13 Menimme sitten laivaan ja purjehdimme kohti Assosta, jossa meidän oli määrä ottaa Paavali mukaamme; näin hän oli päättänyt, koska halusi mennä sinne jalan.
- 14 Kun tapasimme toisemme Assoksessa, otimme hänet laivaan ja jatkoimme Mityleneen.
- 15 Lähdettyämme sieltä taas merelle tulimme seuraavana päivänä Kiossaaren kohdalle, sitä seuraavana olimme Samoksessa, ja päivää myöhemmin saavuimme Miletokseen.
- 16 Paavali oli näet päättänyt purjehtia Efesoksen ohi, ettei häneltä kuluisi liiaksi aikaa Aasiassa. Hän piti kiirettä ehtiäkseen, mikäli mahdollista, helluntaiksi Jerusalemiin.
- 17 Miletoksesta Paavali lähetti sanan Efesokseen ja kutsui seurakunnan vanhimmat luokseen.
- 18 Kun nämä olivat tulleet, Paavali puhui heille: "Te tiedätte, millä tavoin minä kaiken aikaa, siitä päivästä alkaen jona tänne Aasiaan tulin, olen toiminut teidän keskuudessanne.
- 19 Olen palvellut Herraa nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa, joita juutalaiset juonillaan ovat minulle aiheuttaneet.
- 20 En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne.
- 21 Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen.
- 22 "Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva.
- 23 Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko.
- 24 Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.
- 25 "Nyt tiedän, että te ette enää näe minua, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa olen elänyt ja julistanut Jumalan valtakuntaa.
- 26 Siksi minä tänä päivänä vakuutan teille, että jos joku teistä joutuu kadotukseen, syy ei ole minun:
- 27 minä olen avoimesti julistanut teille kaiken, mitä Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluu.
- 28 "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut.
- 29 Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.
- 30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.
- 31 Olkaa siis valveilla ja muistakaa, että minä kolmen vuoden ajan olen lakkaamatta, yötä päivää kyynelsilmin opastanut itse kutakin teistä.
- 32 "Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa.
- 33 Hopeaa tai kultaa tai vaatteita en ole keneltäkään halunnut.
- 34 Te tiedätte itse, että minä näillä käsilläni olen hankkinut itselleni ja tovereilleni sen, mitä olemme tarvinneet.
- 35 Kaikin tavoin olen teille osoittanut, että näin, työtä tehden, tulee huolehtia vähäosaisista muistaen Herran Jeesuksen omat sanat: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa.'"
- 36 Näin puhuttuaan Paavali polvistui ja rukoili yhdessä toisten kanssa.
- 37 Kaikki itkivät ja syleilivät ja suutelivat häntä.
- 38 Kaikkein suurinta tuskaa he tunsivat siitä, etteivät he, niin kuin Paavali oli sanonut, enää näkisi häntä. He saattoivat sitten hänet laivaan.
Apostolien Teot
uusi testamentti
- Apostolien Teot 1
- Apostolien Teot 2
- Apostolien Teot 3
- Apostolien Teot 4
- Apostolien Teot 5
- Apostolien Teot 6
- Apostolien Teot 7
- Apostolien Teot 8
- Apostolien Teot 9
- Apostolien Teot 10
- Apostolien Teot 11
- Apostolien Teot 12
- Apostolien Teot 13
- Apostolien Teot 14
- Apostolien Teot 15
- Apostolien Teot 16
- Apostolien Teot 17
- Apostolien Teot 18
- Apostolien Teot 19
- Apostolien Teot 20
- Apostolien Teot 21
- Apostolien Teot 22
- Apostolien Teot 23
- Apostolien Teot 24
- Apostolien Teot 25
- Apostolien Teot 26
- Apostolien Teot 27
- Apostolien Teot 28